lauantai 3. joulukuuta 2011

Kissan nosto pöydälle

Tästä alkaa uusi alku.

Turhautumiseni omiin elämäntapoihini alkoi jo monia vuosia sitten, mutta välinpitämättömyyteni vuoksi en jaksanut missään vaiheessa tosissani muuttaa elämääni. Mutta nyt en jaksa enää vain keksiä typeriä valheita itselleni (missä olen muuten erittäin hyvä) vaan haluan aloittaa uuden, terveellisen elämän.

En tupakoi, enkä juo usein. Ainoat asiat mistä voin olla ylpeä, sillä en myöskään syö terveellisesti tai harrasta liikuntaa. Uniongelmat, hampaiden huonokuntoisuus, lievä akne, kynsien, hiusten ja kunnon rupsahtaminen, sekä jatkuva henkinen huono-olo ovat epäterveellisten elämäntapojeni tulos.


Kuva: shutterstock.com

Suunitelma on lisätä liikuntaa selvästi ja tarkkailemalla syömistäni. Aloitan joksikin aikaa ruokapäiväkirjan, millä voin seurata päivittäistä ruokailuani. Kirjaan ylös myös liikuntani. Painoa en yritä enkä halua pudottaa, vaan tarkoituksena onkin "vaihtaa" läski lihakseksi.

Talviaika menossa, jonka vuoksi liikunta rajoittuu juoksemiseen, hiihtoon, kävelyyn ja luisteluun. Uimaan pääsen vasta sitten, kun pahempi akne on hävinnyt yläselän alueelta.

Nyt tarvitaan vain positiivista mieltä ja reippautta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti